keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Tuulen viemää -elokuvan pukujen pelastaminen


Scarlettin mekot vaarassa hapertua
Scarlett (Vivien Leigh) lumosi elokuvayleisön sisullaan ja puvuillaan.
Scarlett (Vivien Leigh) lumosi elokuvayleisön sisullaan ja puvuillaan.

"Amerikkalainen museo kerää rahaa Tuulen viemää -elokuvan rooliasujen pelastamiseksi. Elokuvan sankarittaren Scarlettin (Vivien Leigh) käyttämät viisi mekkoa ovat haurastuneet. Texasin yliopiston Harry Ransom Center tarvitsee 30 000 dollaria pukujen pelastamiseen.
Museo toivoo saavansa mekot konservoiduiksi ja esille vuoden 2014 näyttelyyn. Silloin elokuvaklassikko Tuulen viemää täyttää 75 vuotta.
Pelastettaviin pukuihin kuuluu muun muassa Scarlettin hääpuku sekä vihreä samettipuku, jonka sankaritar valmisti verhoista.
Victor Flemingin ohjaama Tuulen viemää (1939) palkittiin kymmenellä Oscarilla. Elokuva perustuu Margaret Mitchellin romaaniin."
Lähde: HS–REUTERS 1.8.2010

Tuulen viemää -elokuvan puvut pelastuvat
Museon kokoelmissa on myös tämä punainen iltapuku.
Museon kokoelmissa on myös tämä punainen iltapuku.Pukujen joukossa on esimerkiksi kaksi ylellistä aamutakkia,
Scarlettin ensimmäisissä häissään käyttämä hääpuku sekä
vihreä samettipuku, jonka sankaritar ompelutti verhoista.

"Tuulen viemää -elokuvan asut pelastuvat sittenkin. Yhdysvaltalainen museo on saanut ihmisiltä niin runsaasti lahjoituksia, että puvut voidaan kunnostaa.
Scarlettin (Vivien Leigh) elokuvassa käyttämät puvut olivat erittäin huonossa kunnossa. Texasin yliopiston Harry Ransom Center keräsi siksi kokoon yhteensä 30 000 dollaria, jotta puvut voitaisiin pelastaa. Museo sai lahjoituksia eri puolilta Yhdysvaltoja ja maailmaa, kun se esitti vetoomuksen pukupuolesta elokuun alussa.
Puvut halutaan entisöidä niin, että ne voidaan asettaa näytteille 2014, kun Tuulen viemän ensi-illasta tulee kuluneeksi 75 vuotta. Pukuja luvataan viedä myös ulkomaille näytteille."
Lähde: HS 1.9.2010

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti